Takaisin

Axxell mukana toteuttamassa vuoden 2015 Taonnan Pohjoismaiden mestaruuskilpailua

Axxell mukana toteuttamassa vuoden 2015 Taonnan Pohjoismaiden mestaruuskilpailua

Axxell mukana toteuttamassa vuoden 2015 Taonnan Pohjoismaiden mestaruuskilpailua

Axxell mukana toteuttamassa vuoden 2015 Taonnan Pohjoismaiden mestaruuskilpailua

Fiskarsin Vanhassa Aurapajassa 30.7.-2.8.2015 yleisö pääsi seuraamaan vuoden 2015 Pohjoismaiden Taontamestaruuskilpailua. Kaikissa yksilösarjoissa oli kilpailutyönä sama aihe; talon numerot 0-9. Kilpailuaikaa oli neljä tuntia.

Suomen joukkueen osallistujat pärjäsivät hyvin. Veini Lehtonen voitti nuorten sarjan, Pekka Korhonen voitti seppäkisällisarjan ja Sami Ryhänen jäi kakkoseksi vain pisteen erolla islantilaisnaisesta, Beate Stormosta, joka voitti sarjan. Suomalaiset voittajat, Veini Lehtonen ja Pekka Korhonen ovat opiskelleet ja suorittaneet seppäkisällin ammattitutkinnon Axxellissa Karjaalla. Seppämestarisarjan kakkonen, Sami Ryhänen on opiskellut ja suorittanut sekä seppäkisällin ammattitutkinnon että seppämestarin erikoisammattitutkinnon Axxellissa Karjaalla.

Axxell oli yksi tapahtuman toteuttajista toimittamalla kilpailussa käytettyjä ahjoja, alasimia ja työpöytiä ja sen lisäksi Axxellilla oli alueella teltta, jossa esiteltiin eri käsityöaloja sekä opiskelijoiden töitä.

 

 

Kuvissa:

Vasemmalla: Kilpailun aiheena oli valmistaa talon numerot 0-9

Oikealla: Vasemmalta seppäkisälli sarjan voittaja Pekka Korhonen, nuorten sajan voittaja Veini Lehtonen ja seppäsmestarisarjassa oiseksi tullut Sami Ryhänen, kaikki kolme on saanut koulutuksensa Axxellissa Karjaalla.


Ajankohtaisuudet