Course:
Märkätila-asentajan henkilösertifiointikoulutus

Utbildning

Seuraava koulutus: 9.11.2017

Henkilösertifiointi varmentaa, että henkilö osaa harjoittaa ilmoittamaansa toimintaa esim. tehdä rakennusten lämpökuvauksia tai vesieristää märkätiloja ohjeiden ja vaatimusten mukaisesti. Sertifioinnilla ammattilainen voi osoittaa osaamisensa. Samalla esim. remontin tilaaja tai rakennusalan työnantaja varmistuu henkilön ammattitaidosta ja siitä, että ammattilainen toimii hyvän rakennustavan mukaisesti.

Henkilösertifiointi edellyttää koulutusta ja työkohteiden raportointia
Sertifikaatin myöntämisen perusteena ovat sertifioinnin toimikunnan määrittelemien osaamisvaatimusten pohjalta laadittu valmentava koulutus, kirjallinen tentti ja näyttökoe. Vaatimuksena valmentavaan koulutukseen osallistumiseen on vähintään 18 kuukauden työkokemus rakennusalalta.  Lisäksi voimassaolon edellytyksenä on työkohteiden raportointi ja säännöllinen täydennyskoulutus.

Koulutuksen hyväksytysti suorittaneet voivat hakea henkilösertifikaattia VTT:ltä. Nykyään henkilösertifikaatti on kuvallinen VTT-henkilösertifikaattikortti. Kortti on voimassa vuoden ja se uusitaan sertifikaatin vuosimaksun yhteydessä.

Lisätietoa märkätilojen vedeneristäjien henkilösertifioinnista

Sisältö

Koulutus koostuu teoriapäivästä, kirjallisen kokeen suorittamisesta sekä työnäytöstä. Käytännön osio suoritetaan erikseen sovittuna ajankohtana koulutukseen osallistujan omalla työmaalla.

Päivä I - Teoria
klo 8.00 - 16.00 HUOM! Henkilöille, jotka aikovat suorittaa Märkätilojen matto- ja tapettiasentamisen työnäytön, teoriapäivä kestää klo 17.00 asti!

Päivä II (ajankohta sovitaan)
Kirjallinen koe (ajankohta sovitaan)

Työmaaolosuhteissa suoritettavat työnäytöt ovat:

Siveltävien aineiden työnäyttö (kaakelointi)
Märkätilojen matto- ja tapettien asentamisen työnäyttö.

Detailed information

Course name

Märkätila-asentajan henkilösertifiointikoulutus

Location

Ratakatu 75
10300 Karjaa

Course Type

Courses

Course language

Finnish

Start Date

09 Nov 2017

Contact

Regina Kalenius
Ratakatu 75, 10300 Karjaa
044 739 7605
regina.kalenius@axxell.fi

Price

336€

Charge

Hinnat sisältävät alv. 24 %. 252 € (vain teoria, soveltuu työmaiden vastuuhenkilöille, jotka eivät itse suorita märkätilatöitä) 336 € (teoria ja yksi työnäyttö, joko siveltävien aineiden (kaakelointi) tai matto- ja tapettiasentamisen työnäyttö) 504 € (teoria ja kaksi työnäyttöä, siveltävien aineiden (kaakelointi) sekä matto- ja tapettiasentamisen työnäyttö) Hintoihin sisältyvät lounas ja kahvit teoriapäivänä sekä kouluttajan työmaanäytön valvontakulut.

Miscellaneous

Koulutus hyväksytään rakennusalan ammattitutkinnon osana.

Course name

Märkätila-asentajan henkilösertifiointikoulutus

Location

Axxell i
Axxell i

Ratakatu 75
10300 Karjaa<()

Course Type

Courses

Course language

Finnish

Start Date

09 Nov 2017

Contactperson

Regina Kalenius
Ratakatu 75, 10300 Karjaa
044 739 7605
regina.kalenius@axxell.fi

Price

336€

Förklaring

Application process

Ilmoittaudu kurssille täyttämällä alla oleva sähköoinen ilmoittautumislomake.