Course:
Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (työvoimakoulutus, Karjaa)

Toimitilahuoltajan suomenkielinen työvoimakoulutus alkaa tammikuussa 2020 (puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto)

Toimitilahuoltaja huolehtii siitä, että ympäristö on siisti ja puhdas. Ammattimaisen henkilökunnan kysyntä on suuri ja sinulla on hyvät mahdollisuudet saada työtä koulutuksen jälkeen. Toimitilahuoltajan työ on liikkuvaa ja työ voi sisältää erilaisia työtehtäviä eri työpaikoissa.

Koulutus

Koulutuksen aikana opit siivoamaan ammattimaisesti erilaisten laitteita, työkaluja ja puhdistusaineita käyttäen. Opit käyttämään moderneja ja taloudellisia työtapoja. Koulutus järjestetään monimuotokoulutuksena ja lähiopetusta järjestetään 2 päivää viikossa ja 3 päivää viikossa on etäopiskelua. Koulutukseen kuuluu myös työssäoppimista ja näyttöjä. Koulutuksen laajuus ja kesto määräytyy kunkin opiskelijan kohdalla, henkilökohtaistamisen yhteydessä tehtävässä henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS). Suunnitelman laadinnassa huomioidaan opiskelijan lähtötaso sekä työtehtävien osaamisvaatimukset. Koko tutkinnon suorittaminen vie noin 2 vuotta.

Tutkinnon suorittaminen

Koko tutkintoon kuuluu kolme pakollista tutkinnon osaa; perussiivouspalvelut ja ylläpitosiivouspalvelut ja asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen. Valinnaisissa tutkinnonosissa voit suunnata osaamistasi ja valita oman kiinnostuksen mukaan.

Valinnaisten tutkinnon osien mukaisesti tutkinnon suorittanut henkilö osaa suunnittella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat asuinkiinteistöt, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kodin erityistilanteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, sosiaalihuoltolaitokset, terveydenhuoltolaitokset, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai uima-allas- ja kylpylätilat.

Voit myös valita puhtauspalevlut kodin erityistilanteissa, tai vaateiden ja tekstiilien huoltaminen.

On myös mahdollista suorittaa yhden tai useampia tutkinnon osia (osatutkinto).

Työmahdollisuudet

Toimitilahuoltajana voit työskennellä kaupassa, tavaratalossa, koulussa, päiväkodissa, palvelutalossa, sairaalassa, uimahallissa, hotellissa, yrityksissä, teollisuudessa, matkustajalaivoissa tai siivousyrityksessä, joka hoitaa siivouksia urakkana.

Tutkintoperusteet löydät https://eperusteet.opintopolku.fi/#/sv/esitys/4221361/reformi/rakenne


Detailed information

Course name

Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (työvoimakoulutus, Karjaa)

Location

Koulutus järjestetään Axxellin tiloissa Karjaalla

Ratakatu 75
10300 Karjaa

Course Type

Labour policy education

Course language

Finnish

Start Date

13 Jan 2020

End Date

11 Dec 2020

Last day to apply

05 Dec 2019

Contact

Belinda Rehn

044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi

Miscellaneous

Lomajakso 6.7.-31.7.2019

Course name

Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (työvoimakoulutus, Karjaa)

Location

Koulutus järjestetään Axxellin tiloissa Karjaalla

Axxell i
Axxell i

Ratakatu 75
10300 Karjaa<()

Course Type

Labour policy education

Course language

Finnish

Scope

Start Date

13 Jan 2020

End Date

11 Dec 2020

Last day to apply

05 Dec 2019

Contactperson

Belinda Rehn

044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi

Miscellaneous

Lomajakso 6.7.-31.7.2019

Course name

Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (työvoimakoulutus, Karjaa)

Location

Koulutus järjestetään Axxellin tiloissa Karjaalla

Ratakatu 75
10300 Karjaa

Course Type

Labour policy education

Course language

Finnish

Scope

Start Date

13 Jan 2020

End Date

11 Dec 2020

Last day to apply

05 Dec 2019

Contactperson

Belinda Rehn

044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi

Miscellaneous

Lomajakso 6.7.-31.7.2019


Contact

Belinda Rehn

044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi


Application process

Jos olet työtön työnhakija:
Hae koulutukseen TE-toimiston kautta!Täytä hakemus internetissä; www.te-palvelut.fi. Suoran linkin koulutuksen tietoihin ja hakulomakkeeseen löydät tästä. Koulutuksen numero on 688484. Perustele huolellisesti, miksi haluat osallistua koulutukseen, koska esivalinta tehdään sen perusteella. Kaikki hakijat haastatellaan ennen valintoja.