Utbildning:
Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (Karjaa)
Uutuus! Toimitilahuoltajan suomenkielinen koulutus alkaa helmikuussa 2020 (Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto)
Toimitilahuoltaja huolehtii siitä, että ympäristö on siisti ja puhdas. Ammattimaisen henkilökunnan kysyntä on suuri ja sinulla on hyvät mahdollisuudet saada työtä koulutuksen jälkeen. Toimitilahuoltajan työ on liikkuvaa ja työ voi sisältää erilaisia työtehtäviä eri työpaikoissa.
Koulutus
Koulutuksen aikana opit siivoamaan ammattimaisesti erilaisten laitteita, työkaluja ja puhdistusaineita käyttäen. Opit käyttämään moderneja ja taloudellisia työtapoja. Koulutus järjestetään monimuotokoulutuksena ja lähiopetusta järjestetään 2 päivää viikossa ja 3 päivää viikossa on etäopiskelua. Koulutukseen kuuluu myös työssäoppimista ja näyttöjä. Koulutuksen laajuus ja kesto määräytyy kunkin opiskelijan kohdalla, henkilökohtaistamisen yhteydessä tehtävässä henkilökohtaisessa osaamisen kehittämissuunnitelmassa (HOKS). Suunnitelman laadinnassa huomioidaan opiskelijan lähtötaso sekä työtehtävien osaamisvaatimukset. Koko tutkinnon suorittaminen vie noin 2 vuotta.
Tutkinnon suorittaminen
Koko tutkintoon kuuluu kolme pakollista tutkinnon osaa; perussiivouspalvelut ja ylläpitosiivouspalvelut ja asiakaslähtöisten puhtaus- ja kiinteistöpalvelujen tuottaminen. Valinnaisissa tutkinnonosissa voit suunnata osaamistasi ja valita oman kiinnostuksen mukaan.
Valinnaisten tutkinnon osien mukaisesti tutkinnon suorittanut henkilö osaa suunnittella ja toteuttaa puhtauspalveluja erilaisissa asiakaskohteissa, joita ovat asuinkiinteistöt, hotelli- ja majoitustilat, kauppakeskukset ja myymälätilat, kodin erityistilanteet, liikennevälineet, oppilaitokset ja päiväkodit, sosiaalihuoltolaitokset, terveydenhuoltolaitokset, teollisuuslaitokset, terveydenhuoltotilat tai uima-allas- ja kylpylätilat.
Voit myös valita puhtauspalevlut kodin erityistilanteissa, tai vaateiden ja tekstiilien huoltaminen.
On myös mahdollista suorittaa yhden tai useampia tutkinnon osia (osatutkinto).
Työmahdollisuudet
Toimitilahuoltajana voit työskennellä kaupassa, tavaratalossa, koulussa, päiväkodissa, palvelutalossa, sairaalassa, uimahallissa, hotellissa, yrityksissä, teollisuudessa, matkustajalaivoissa tai siivousyrityksessä, joka hoitaa siivouksia urakkana.
Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuksena. Ole yhteydessä oppisopimus-suunnittelija Klara Roos, puh. 044-739 7359 tai klara.roos@axxell.fi.
Tutkintoperusteet löydät https://eperusteet.opintopolku.fi/#/sv/esitys/4221361/reformi/rakenne
Utbildningens detaljinformation
Utbildningens namn
Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (Karjaa)
Adress där utbildning ordnas
Koulutus järjestetään Karjaalla Axxellin tiloissa
Ratakatu 75
10300 Karjaa
Utbildningens typ
Grundexamen
Utbildningsspråk
Finska
Startdatum
24 feb 2020
Slutdatum
05 nov 2021
Utbildningen tar emot fortlöpande ansökningar.
Kontaktperson
044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi
Kostnad
Opetus on ilmaista, mutta opintomateriaalista tai viranomaismaksuista voi tulla opiskelijalle kuluja
Utbildningens namn
Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (Karjaa)
Adress där utbildning ordnas
Koulutus järjestetään Karjaalla Axxellin tiloissa
Axxell i
10300 Karjaa<()
Utbildningens typ
Grundexamen
Utbildningsspråk
Finska
Omfattning
Startdatum
24 feb 2020
Slutdatum
05 nov 2021
Utbildningen tar emot fortlöpande ansökningar.
Kontaktperson
Belinda Rehn
044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi
Förklaring
Opetus on ilmaista, mutta opintomateriaalista tai viranomaismaksuista voi tulla opiskelijalle kuluja
Utbildningens namn
Toimitilahuoltaja - Puhtaus- ja kiinteistöpalvelualan perustutkinto (Karjaa)
Adress där utbildning ordnas
Koulutus järjestetään Karjaalla Axxellin tiloissa
Ratakatu 75
10300 Karjaa
Utbildningens typ
Grundexamen
Utbildningsspråk
Finska
Omfattning
Startdatum
24 feb 2020
Slutdatum
05 nov 2021
Utbildningen tar emot fortlöpande ansökningar.
Kontaktperson
Belinda Rehn
044-739 7803
belinda.rehn@axxell.fi
Kostnad
Opetus on ilmaista, mutta opintomateriaalista tai viranomaismaksuista voi tulla opiskelijalle kuluja