Course:
Hevostalouden ammattitutkinto

Utbildning

Hevostalouden ammattitutkinnon suorittanut osaa huolehtia hevosten hyvinvoinnista, käsitellä hevosia turvallisesti sekä toimia alan yritystoiminnassa työntekijänä tai yrittäjänä. Osaamisalakohtaisen erikoistumisen mukaan hevostalouden ammattitutkinnon suorittanut osaa toimia hevoskasvatuksen tai hevosavusteisten palvelujen tuottajana, ravivalmennuksen työtehtävissä, ratsuhevosen kouluttamisen ja valmennuksen tehtävissä tai ratsastuksenopettamisen työtehtävissä. 

Tutkintoon valmistava koulutus 

Axxell Brusaby järjestää vuonna 2018 koulutuksen, jossa erikoistumisvaihtoehto on hevosavusteisten palvelujen tuottaminen. Koulutuksen kesto on noin 1,5 vuotta. Opiskelu toteutetaan monimuotoisena. Lähiopetusjaksoja on kerran kuukaudessa 3-5 päivää kerrallaan. Koulutukseen kuuluu myös etäopiskelua (kirjallisia suunnittelutehtäviä sekä työpaikalla oppimista). Koulutukseen sisältyy tutkintoon vaadittavat näytöt. 

Koulutukseen päästäksesi sinulla on oltava hevostalouden perustutkinto tai vastaavat taidot. Lisäksi sinulla pitää olla sopiva työpaikka, jossa voit harjoitella valitsemasi osaamisalan ja riittävä hevosmateriaali. Näytöt suoritetaan työpaikalla.  

Tutkinnon suorittamista varten opiskelijalle laaditaan henkilökohtainen osaamisen kehittämissuunnitelma. Tutkinnon suorittaminen kestää noin 1,5 vuotta.

Tarjoamme seuraavat osaamisalat

Hevosavusteisten palvelujen tuottamisen osaamisala, hevospalvelujentuottaja 

  • Hevospalvelujentuottaja osaa tuotteistaa hevosavusteisia palveluja ja valmistella sekä toteuttaa palvelukokonaisuuksia erilaisille asiakkaille ja myös erityisryhmille. Hän opettaa ratsastusta ja hevostaitoja. 
  • Palvelujen tuottaja käyttää asiakkaille sopivia hevosia ja suunnittelee toiminnan asiakkaiden tarpeiden mukaan yhdessä hoito- ja hyvinvointialan ammattilaisten kanssa.

Koulutuksen hinta

Koulutuksen perushinta on 450 euroa. Lisäksi opiskelijalle tulee osaamisalasta erilaisia kurssimaksuja. Lisäksi pitää varautua hankkimaan jonkin verran kirjallisuutta. 


Detailed information

Course name

Hevostalouden ammattitutkinto

Location

Brusabyntie
25700 Kemiö

Course Type

Adult Education and Training

Course language

Swedish

Start Date

10 Sep 2018

Last day to apply

10 Aug 2018

Contact

Anna Pajanen

044-739 7311
anna.pajanen@axxell.fi

Charge

Koulutuksen perushinta on 450 euroa. Lisäksi opiskelijalle tulee osaamisalasta erilaisia kurssimaksuja. Lisäksi pitää varautua hankkimaan jonkin verran kirjallisuutta.

Course name

Hevostalouden ammattitutkinto

Location

Axxell i
Axxell i

Brusabyntie
25700 Kemiö<()

Course Type

Adult Education and Training

Course language

Swedish

Start Date

10 Sep 2018

Last day to apply

10 Aug 2018

Contactperson

Anna Pajanen

044-739 7311
anna.pajanen@axxell.fi

Förklaring

Koulutuksen perushinta on 450 euroa. Lisäksi opiskelijalle tulee osaamisalasta erilaisia kurssimaksuja. Lisäksi pitää varautua hankkimaan jonkin verran kirjallisuutta.

Course name

Hevostalouden ammattitutkinto

Location

Brusabyntie
25700 Kemiö

Course Type

Adult Education and Training

Course language

Swedish

Start Date

10 Sep 2018

Last day to apply

10 Aug 2018

Contactperson

Anna Pajanen

044-739 7311
anna.pajanen@axxell.fi

Charge

Koulutuksen perushinta on 450 euroa. Lisäksi opiskelijalle tulee osaamisalasta erilaisia kurssimaksuja. Lisäksi pitää varautua hankkimaan jonkin verran kirjallisuutta.



Contact

Anna Pajanen

044-739 7311
anna.pajanen@axxell.fi


Application process

Täytä alla oleva sähköinen hakulomake hakeaksesi koulutukseen. Kaikki hakijat kutsutaan henkilökaohtaiseen haastatteluun.