Course:
Hajuerottelun perusteet koiran kanssa- Maatalousalan perustutkinto (osatutkinto)

Koiran hajuaistia hyödynnetään monissa eri tehtävissä ja tähän erikoistuneita osaajia tarvitaan yhä enemmän. Axxell järjestää hajuerottelun perusteet -koulutuksen, joka alkaa marraskuussa 2023.
Hajuerottelun perusteet koiran kanssa -tutkinnonosassa opit m.m.:
- kouluttamaan hajuerottelun perustaidot koiralle
- valitsemaan sopivan harjoittelumenetelmän
- suunnittelemaan treenin ja laatimaan treenisuunnitelman
- treenikirjanpitoa ja analysoimaan tuloksia
- havainnoimaan koiran käyttäytymistä ja huolehtimaan koulutettavan koiran hyvinvoinnista
Koulutus on suunnattu sinulle, jolla on mahdollisuus harjoitella koiran kanssa sekä lähiopinnoissa että niiden välillä. Aiempi koulutus ja / tai osaaminen hajuerottelun tai eläinten kouluttamisen alalta katsotaan eduksi. Koulutukseen osallistuvilta henkilöiltä edellytetään 18 vuoden ikää, koulutukseen tuotavalta koiralta vähintään 6 kk:n ikää. Koiran tulee olla terve, sosiaalinen, rokotettu ja madotettu.
Koulutus toteutetaan suomenkielisenä monimuoto-opetuksena. Lähiopinnoissa on sekä käytännön harjoittelua koiran kanssa että teoriaopetusta. Lähiopinnot järjestetään:
syksyllä 2023
- 26.11.
kevätlukukaudella 2024
- 20.1.
- 10.2.
- 2.3.
- 20.4.
- 4.5.
Detailed information
Course name
Hajuerottelun perusteet koiran kanssa- Maatalousalan perustutkinto (osatutkinto)
Location
Brusabyntie 2
25700 Kemiö
Course Type
Vocational upper secondary qualification
Course language
Finnish
Start Date
26 Nov 2023
End Date
31 May 2024
Last day to apply
29 Oct 2023
Contact
044-739 7688
elina.kuokkanen@axxell.fi
Charge
Opetus on ilmaista
Course name
Hajuerottelun perusteet koiran kanssa- Maatalousalan perustutkinto (osatutkinto)
Location
Axxell i
25700 Kemiö<()
Course Type
Vocational upper secondary qualification
Course language
Finnish
Scope
Start Date
26 Nov 2023
End Date
31 May 2024
Last day to apply
29 Oct 2023
Contactperson
Elina Kuokkanen
044-739 7688
elina.kuokkanen@axxell.fi
Förklaring
Opetus on ilmaista
Course name
Hajuerottelun perusteet koiran kanssa- Maatalousalan perustutkinto (osatutkinto)
Location
Brusabyntie 2
25700 Kemiö
Course Type
Vocational upper secondary qualification
Course language
Finnish
Scope
Start Date
26 Nov 2023
End Date
31 May 2024
Last day to apply
29 Oct 2023
Contactperson
Elina Kuokkanen
044-739 7688
elina.kuokkanen@axxell.fi
Charge
Opetus on ilmaista
Contact
Elina Kuokkanen
044-739 7688
elina.kuokkanen@axxell.fi
Application process
Hakuaika on päättynyt
Hae koulutukseen täyttämällä alla oleva sähköinen hakulomake.